Matti Ahon saarna Evijärven kirkossa 3.5.2020

Evijärven kirkosta 3.5. pidettyä jumalanpalvelusta ei saatu välitettyä Facebookissa yhteysongelmien vuoksi. Tästä voit kuitenkin lukea jumalanpalveluksessa pidetyn saarnan sen kirjoitetussa muodossa!

 

Saarna Evijärven kirkossa 3.5.2020, Matti Aho

3. sunnuntai pääsiäisestä, Jumalan kansan koti-ikävä

Jes. 54:7-10; 2. Kor. 4:16-18; Joh. 17:11-17

 

Aika osuvia raamatunkohtia onkin tälle päivälle saatu:

Jesajan kirjassa Jumala sanoo: ”Vain tuokioksi… minä käänsin kasvoni sinusta pois, mutta minä armahdan sinua. Minun uskollisuuteni on ikuinen.

Paavali kirjoittaa Korintin seurakunnalle: ”Tämä hetkellinen ahdinkomme… Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään.” (Paavali tuskin tällä näkymättömällä viittaa mihinkään virukseen tai vastaavaan. Kyllä hän viittaa siihen maailmaan, jossa Jumalan rakkaus on täydellinen, eikä enää vajavainen kuten tässä näkyvässä maailmassa.)

Ja Johanneksen evankeliumissa on katkelma Jeesuksen jäähyväisrukouksesta. Jeesus siis rukoili näin jo ennen vangitsemistaan, ennen pääsiäisen tapahtumia: ”Suojele heitä… jotta he olisivat yhtä. … että varjelisit heidät pahalta. Pyhitä heidät totuudellasi.”

Erityisen hyvän näkökulman nämä tekstit antavat meille poikkeusolojen keskellä eläville. Voisi kuvitella, että joku piispa tai muuten viisas ihminen olisi valinnut juuri tähän kevääseen sopivat raamatunkohdat. Näin ei kuitenkaan ole. Kirkkovuoden pyhäpäivien tekstit ovat olleet jo kymmeniä vuosia käsikirjassa niin, että kolmen vuoden välein samat tekstit toistuvat. Pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin, että suuntaisimme katseemme ja ajatuksemme siihen taivaan kotiin, jonne Jeesus lupasi valmistaa meille pysyvän asuinsijan. Siis näkymättömään taivaalliseen kotiimme, jonne olemme metkalla tässä näkyvässä maailmassa.

Jumalan toiminta tässä maailmassa ja ihmisten toiveet kohtaavat usein arkisesti. Joskus yllättävästi. Tästä kohtaamisesta seuraa iloa, surua, pettymyksiä ja rakkautta. Joskus Jumalan toiminta ylittää toiveemme, joskus emme edes huomaa Hänen toimineen, kun kaikki tuntuu etenevän niin tavallisesti.

Tämän päivän raamatuntekstit tahtovat muistuttaa, että miltä tahansa tuntuukaan, Jumala on armossaan ja rakkaudessaan tässä kaikessa mukana. Ja me ihmisinä kaipaamme ja toivomme huomaavamme sen – ainakin silloin tällöin.

Eräässä laulussa sanotaan: ”Ei mun käteni yllä korkealle, vaan sun kätesi yltää matalalle: siihen kohtaan missä ihmislapsi on,… siihen kohtaan missä hän on voimaton.”

Olemme ymmällämme. Tulevaisuutta on mahdoton ennakoida. Kestääkö tämä poikkeustila kuukausia vai vuosia? Löytyykö lääkettä? Löydämmekö turvallisen tavan olla yhdessä, halata, juhlia, jakaa suruja? Millaiseksi elämämme muuttuu? Olemme ymmällämme!

Tänään, juuri tänään Jumala kysyy: ”Kuinka voit? Miten sinä jaksat?” Jeesus rukoili: suojele heitä, varjele heidät pahalta, pyhitä heidät totuudellasi. Ja Jumala vakuuttaa, että niinhän hän toimiikin.

”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky!” Kun Jumala kysyy: ”Kuinka voit?” pysähdy vastaamaan. Hänellä on halua ja aikaa oikeasti kuunnella. Rukoile. Sinua kuunnellaan.

Mutta kyllä osa Jumalan huolenpidosta on myös siinä, että me olemme yhtä perhettä, välitämme toisistamme, kerromme ja kuuntelemme – jaamme huolia ja etsimme rohkaisua, toivoa ja iloa.

Ihan arjen keskellä, kevään edistyessä, monissa kodeissa laitetaan ikkunalaudalla kasvatettuja taimia ulos isompiin purkkeihin. Jos taimia on enemmän kuin kukkapurkkeja, voi tulla hätä. Mihin nyt laitan hyvin kasvaneet kukan taimet? Naapuri ei ehkä olekaan tänä keväänä näissä istutuspuuhissa. Häneltä liikenee monta purkkia hyvään käyttöön, tuomaan iloa koko naapurustoon. Kunhan vain huomaamme toisiamme: rohkenemme kysyä ja tarjota apuamme. Ihan tavallisen arjen keskellä pienistä asioista koostuu iso ilo.

Vaikeissa elämäntilanteissa voi kyllä käydä niinkin, että tulee riitoja. Kansojen välille jopa sotia. Esitetään epäilyjä toisten rehellisyydestä. Syytetään toista, että oma maine ei kärsisi. Ja kuitenkin tiedämme – oma ja ihmiskunnan historia on opettanut, että ei sotimalla elämän ongelmia selvitetä. Siihen tarvitaan keskinäistä yhteyttä. Erilleen hakeutuminen lisää epäluuloisuutta, yhteyden etsiminen lisää luottamusta. Ja tässä tarvitsemme nyt syyttelyn sijaan armollisuutta, anteeksiantamista.

Niin Jumalakin toimii: Hän etsii yhteyttä meihin, myös sinuun. Hän ei syyttele, vaan antaa anteeksi. Muistelepa vaikka pääsiäisen tapahtumia: Jeesus ei syytellyt edes tuomitsijoitaan, vaan jopa rukoili heidän puolestaan. Antoi anteeksi. Kyllä kai mekin sitten joskus pystymme ainakin jollekin antamaan anteeksi. Opetellaan, yritetään. Siten vahvistuu paitsi toivo paremmasta huomisesta, myöskin usko siihen, että tänään on hyvä päivä elää. Ei mitään hätää, jos ei omat voimat riittäneet. On toinen ihminen, joka voi kuivata sun kyyneleet. On Jumala, joka on luvannut pyyhkiä pois kaikkien kyyneleet.

Vaikka kaikki muu maailmassa ja elämässä järkkyisi – jopa sortuisi – Jumalan huolenpito ei vähene. Ei ole niin pitkää ja pimeää yötä, ettei sen jälkeen koittaisi uusi valoisa päivä.